Samin taustaa

taustaa_500

Kuvassa dynon ääressä Italiassa

Kilpa-autoilu on ollut intohimo 12-vuotiaasta kakarasta saakka. Aloin tehdä tuttavuutta kisahommien kanssa huoltomiehenä veljeni rallitiimissä, jossa sain olla mukana myös hänen saavuttaessaan Nuorten SM-hopeaa vuonna 1998.

Samaan aikaan rakensin jo myös omaa autoani. Aloitin kilpailemisen, kun olin viidentoista.

astra_300

SM-hopeaa Astra Kit Car

Kuljettajana vaadin aina paljon itseltäni ja kiinnitin samaan aikaan paljon huomiota koko tiimin systemaattiseen kehittämiseen. Se tuotti tulosta heti ensimmäisenä mestaruussarjavuotenamme 2003, jolloin ylsimme hopealle a-ryhmän kit car Astralla. Myöhemmin ajoin muutamia ulkomaisia kilpailuja super 1600:lla.

Kaikki sai alkunsa kotitilalla pikkukossina. Monenlaiset koneet ja työkalut tulivat tutuiksi jo varhain. Lapsena opitut perustaidot saivat kuorrutuksensa teknisen alan opiskeluistani. Lopulta kaikki johti siihen, että sain tilaisuuden olla mukana suunnittelemassa ja rakentamassa kilpailukykyisiä kilpa-autoja. ”Rakentaminen” tarkoittaa tässä myös käytännön rakentamista: pelti- ja koritöitä, maalauksia, sähkötöitä, johtosarjojen ja moottorinohjausten rakentamista, ja niin edelleen.

Italiaan

puma_300

Ford Puma S 1600:n puikoissa Sardiniassa.

Vuodesta 2005 työskentelin Italiassa sikäläisessä Astra Racing teamissa. Aloitin insinööriharjoittelijana, jatkoin opiskelujen jälkeen mekaanikkona ja puolen vuoden kuluttua siitä sain ylennyksen pääinsinööriksi. Vastasin neljäntoista Nissan 350Z -kilpurin kehittämisestä GT-kilpasarjaan.

dyno_300

Monte Carlo BRC W12 moottoripenkissä.

Kolme vuotta myöhemmin siirryin toisen kilpatallin, BRC:c palvelukseen. Samalla tehtävän vaativuusaste nousi: suunnittelimme ja rakensimme kokonaan uuden kilpa-auton tyhjästä.

2012 oli aika palata Suomeen. Osin perhesyistä: Milano tuntui turhan hektiseltä ja ahtaalta kasvupaikalta jälkikasvulle. Vuoden lopulla käynnistin autokorjaamotoiminnan Joensuussa.